Valitut artikkelit kuvastavat kyseisen kuukauden uutisia, artikkeleita, blogeja, videoita jne., joita on käsitelty eri SSS-vastaisten-mielenosoitusryhmien Facebook-sivuilla.
Huhtikuu 2015
KU Verkkolehti:
105 kansanedustajaa kannattaa perustuloa
"Suomen perustuloverkosto vaatii asiaan sitoutumista hallitusohjelmassa.
Suomen perustuloverkoston mielestä eduskuntavaalit olivat myös perustulovaalit. Vaalien voittajia olivat perustuloa kannattavat keskusta ja vihreät. Perustuloa kannattava vasemmistoliitto säilytti asemansa keskisuurena puolueena kahden paikan menetyksestä huolimatta. Perustulon kannattajia löytyy kaikista eduskunta-puolueista. BIEN Finland - Suomen perustuloverkosto ry selvitti uuteen eduskuntaan valittujen kansanedustajien suhtautumista perustuloon Ylen vaalikoneen vastauksista. Tulos oli, että perustuloa kannattaa 105 kansanedustajaa. Täysin sen kannalla on 30 ja jokseenkin 75 edustajaa. Vain 18 uutta kansanedustajaa oli täysin eri mieltä perustulosta ja kuusi ei vastannut kysymykseen. Vihreiden koko eduskuntaryhmä on täysin perustulon kannalla. Keskustan eduskuntaryhmän selkeä enemmistö eli 40 edustajaa suhtautuu asiaan myönteisesti ja yksikään ei tyrmää sitä täysin." |
Suosittelen lukemaan!
Paha maa:
MIKÄ IHMEEN KESTÄVYYSVAJE?
MIKÄ IHMEEN KESTÄVYYSVAJE?
Niinpä. Mikä ihmeen kestävyysvaje? Asiaa pitäisi luultavasti kysyä Raimo Sailakselta, joka MOT:n selvityksen mukaan lanseerasi tämän termin suomalaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun vuonna 2006 puhuessaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan seminaarissa. Tätä ympäripyöreää, mutta totisesti uhkaavan kuuloista termiä valtamediamme on sittemmin ansiokkaasti ja kritiikittä vaalinut.
On hyvä kerrata hieman asian taustoja. Raimo Sailakselta kysyttäessä julkisen talouden kestävyysvaje on seurausta milloin silmittömästä tuhlaamisesta, milloin suurten ikäluokkien vanhenemisesta, milloin suomalaisten työläisten liian korkeista palkoista. Totuus on kuitenkin hieman toinen. Ensinnäkin työn teettäminen Suomessa on Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan verrattuna huomattavan halpaa, ja jopa halvempaa kuin kotimaisen elinkeinoelämän mallimaassa Saksassa. Työn sivukulut ovat alle EU:n keskiarvon ja työläisten irtisanomissuoja OECD-maiden heikoimpia. Kaiken lisäksi kotimaiselle teollisuudelle tarjottava, tavallisista kuluttajahinnoista poiketen täysin verovapaa sähkö on Balkania lukuunottamatta Euroopan halvinta. Puitteet ovat siis erinomaisessa kunnossa teollisuuden näkökulmasta katsottuna. Eikä sovi myöskään unohtaa 170 miljardiin euroon kasvaneita työeläkevarojamme, joista useimmat EU-maat voivat vain haaveilla. Lisäksi julkisen velkamme osuus kokonaisvelasta on poikkeuksellisen pieni.
Euroopan- ja maailmanlaajuiset suhdanteet ovat tilapäisesti heikolla mallilla, josta kuvaavana osoituksena Suomen bruttokansantuotteen kehityskäyrän silmiinpistävä yhteneväisyys suhteessa monien muiden eurooppalaisvaltioiden BKT-kehityskäyriin vuodesta 2008 lähtien. Tämän yleisen, erityisesti euroon itsensä sitoneita valtioita koskettavan taloustaantuman lisäksi huonosta, investointien sijaan suurien osinkojen jakamiseen tähtäävästä johtamisesta kärsivien suuryritystemme varassa oleva vienti on vuoden 2008 globaalin laman seurauksena paikoin heikentynyt, joskin vuoden 2008 lukemista on jo tultu selvästi ylöspäin. Näistä tilapäisistä, pitkälti yhteisestä EU-talouspolitiikasta...
On hyvä kerrata hieman asian taustoja. Raimo Sailakselta kysyttäessä julkisen talouden kestävyysvaje on seurausta milloin silmittömästä tuhlaamisesta, milloin suurten ikäluokkien vanhenemisesta, milloin suomalaisten työläisten liian korkeista palkoista. Totuus on kuitenkin hieman toinen. Ensinnäkin työn teettäminen Suomessa on Pohjoismaihin ja muuhun Eurooppaan verrattuna huomattavan halpaa, ja jopa halvempaa kuin kotimaisen elinkeinoelämän mallimaassa Saksassa. Työn sivukulut ovat alle EU:n keskiarvon ja työläisten irtisanomissuoja OECD-maiden heikoimpia. Kaiken lisäksi kotimaiselle teollisuudelle tarjottava, tavallisista kuluttajahinnoista poiketen täysin verovapaa sähkö on Balkania lukuunottamatta Euroopan halvinta. Puitteet ovat siis erinomaisessa kunnossa teollisuuden näkökulmasta katsottuna. Eikä sovi myöskään unohtaa 170 miljardiin euroon kasvaneita työeläkevarojamme, joista useimmat EU-maat voivat vain haaveilla. Lisäksi julkisen velkamme osuus kokonaisvelasta on poikkeuksellisen pieni.
Euroopan- ja maailmanlaajuiset suhdanteet ovat tilapäisesti heikolla mallilla, josta kuvaavana osoituksena Suomen bruttokansantuotteen kehityskäyrän silmiinpistävä yhteneväisyys suhteessa monien muiden eurooppalaisvaltioiden BKT-kehityskäyriin vuodesta 2008 lähtien. Tämän yleisen, erityisesti euroon itsensä sitoneita valtioita koskettavan taloustaantuman lisäksi huonosta, investointien sijaan suurien osinkojen jakamiseen tähtäävästä johtamisesta kärsivien suuryritystemme varassa oleva vienti on vuoden 2008 globaalin laman seurauksena paikoin heikentynyt, joskin vuoden 2008 lukemista on jo tultu selvästi ylöspäin. Näistä tilapäisistä, pitkälti yhteisestä EU-talouspolitiikasta...
Vastavalkea:
1990-luvun lama - Lamat eivät tule, ne tehdään
1990-luvun lama - Lamat eivät tule, ne tehdään
Sauli Niinistö piti eduskunnan päättäjäisistunnossa puheen, missä hän muistutti mieliin, miten 90-luvun lama hoidettiin vailla suurta julkisuutta.
Näin todella tapahtui ja asiat ovat edelleen selvittämättä. Nyt olisi korkea aika tehdä tämä julkinen selvitys, koska parhaillaan ollaan toistamassa 90-luvun virheitä.
Silloin valtion ulkomaiset lainat maksatettiin pk-yrittäjillä ja asuntovelallisilla. Ensin tehtiin pankkien isojako. Täysin toimintakelpoisia yrityksiä ajettiin konkurssiin ja niiden lainojen vakuutena ollut omaisuus saatettiin realisoida pankille yhdellä markalla. Seuraavaksi pankki myi omaisuuden sen täydestä arvosta. Kahden asunnon loukkuun joutuneet ihmiset jäivät ilman yhtäkään asuntoa, kun pankki irtisanoi lainansa. Ihmisten kodit siirtyivät pankkien omaisuudeksi.
Näin todella tapahtui ja asiat ovat edelleen selvittämättä. Nyt olisi korkea aika tehdä tämä julkinen selvitys, koska parhaillaan ollaan toistamassa 90-luvun virheitä.
Silloin valtion ulkomaiset lainat maksatettiin pk-yrittäjillä ja asuntovelallisilla. Ensin tehtiin pankkien isojako. Täysin toimintakelpoisia yrityksiä ajettiin konkurssiin ja niiden lainojen vakuutena ollut omaisuus saatettiin realisoida pankille yhdellä markalla. Seuraavaksi pankki myi omaisuuden sen täydestä arvosta. Kahden asunnon loukkuun joutuneet ihmiset jäivät ilman yhtäkään asuntoa, kun pankki irtisanoi lainansa. Ihmisten kodit siirtyivät pankkien omaisuudeksi.
Erkki Aho
- - - - - - - - - -
Professori Heikki Ylikangas on teoksensa Suomen historian solmukohdat (WSOY 2007) viimeisessä kappaleessa käsitellyt 1990-luvun lamaa. Hän kuvaa käytyä prosessia Suomen talouspolitiikan suunnanmuutokseksi kohti uusliberalismia ja vaatii aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta niistä kärsineille.
Virallinen taho, poliittinen eliitti, on halunnut painaa koko asiakokonaisuuden unholaan, ilmeisesti odottaen kuoleman korjaavan viimeisetkin muistelijat. Taloudellisesta tuhosta kärsineiden määrä nousi kuitenkin satoihin tuhansiin, joten toive unholaan vaipumisesta on turha.
Laman jälkihoidon todellisiksi maksumiehiksi joutuivat pienituloiset ja tukien varassa elävät. Pienituloisiin kotitalouksiin kuului vuonna 2007 noin 708 000 henkilöä eli 13,6 prosenttia väestöstä. Määrä oli tuolloin lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995, jolloin pienituloisten osuus väestöstä oli noin 7 prosenttia.
Professori Heikki Ylikangas on teoksensa Suomen historian solmukohdat (WSOY 2007) viimeisessä kappaleessa käsitellyt 1990-luvun lamaa. Hän kuvaa käytyä prosessia Suomen talouspolitiikan suunnanmuutokseksi kohti uusliberalismia ja vaatii aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta niistä kärsineille.
Virallinen taho, poliittinen eliitti, on halunnut painaa koko asiakokonaisuuden unholaan, ilmeisesti odottaen kuoleman korjaavan viimeisetkin muistelijat. Taloudellisesta tuhosta kärsineiden määrä nousi kuitenkin satoihin tuhansiin, joten toive unholaan vaipumisesta on turha.
Laman jälkihoidon todellisiksi maksumiehiksi joutuivat pienituloiset ja tukien varassa elävät. Pienituloisiin kotitalouksiin kuului vuonna 2007 noin 708 000 henkilöä eli 13,6 prosenttia väestöstä. Määrä oli tuolloin lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1995, jolloin pienituloisten osuus väestöstä oli noin 7 prosenttia.
"Sinivalkoinen Kavallus" on näistä kahdesta jutusta jälkimmäinen.
|
Video julkaistu 12.4. 2015
"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten olleen laman rauniot on sementoitu rikolliseen toimintaan. Lokakuussa 1993 allekirjoitettu salainen sopimus on tapahtuman ydin ja todettu kansainvälisesti petosasiakirjaksi. Globalisoituva Suomi luovutettiin sekasorron varjossa ulkomaisen tahon hallintaan ja sekin laittomasti. Tuhot ovat mittaamattomat. Syksyllä 2015 alkaa kansainvälinen rikosoikeuteen vihkiytynyt yksikkö eli tuomioistuin käsitellä kyseisiä juttuja - ensimmäistä kertaa uhreja kuullen. Jouluun mennessä asiasta on enemmän kerrottavaa."
"Kaksikymmentäviisi vuotta sitten olleen laman rauniot on sementoitu rikolliseen toimintaan. Lokakuussa 1993 allekirjoitettu salainen sopimus on tapahtuman ydin ja todettu kansainvälisesti petosasiakirjaksi. Globalisoituva Suomi luovutettiin sekasorron varjossa ulkomaisen tahon hallintaan ja sekin laittomasti. Tuhot ovat mittaamattomat. Syksyllä 2015 alkaa kansainvälinen rikosoikeuteen vihkiytynyt yksikkö eli tuomioistuin käsitellä kyseisiä juttuja - ensimmäistä kertaa uhreja kuullen. Jouluun mennessä asiasta on enemmän kerrottavaa."
Suomi 2017 – Apparatsikkien Albania?:
Korjausliike
Korjausliike
- - - - - - - - -
Jäin muutamaksi kuukaudeksi odottamaan, josko siihen on tulossa jatkoa, sillä juttu on erittäin merkittävä yhteiskunnallisestikin. Onhan kokoomus kertonut Suomen tarvitsevan ison korjausliikkeen. Toivottavasti korjausliike koskee myös vaali- ja puoluerahoituksen avoimuutta?
Hymyn nettisivun esittelytekstissä luki seuraavasti:
”Pääministeri Alexander Stubb on kyennyt keräämään vaalirahoitusta kymmenessä vuodessa käymiinsä kolmiin vaaleihin yli neljännesmiljoona euroa. Stubb ei ilmoituksensa mukaan ole käyttänyt sentin senttiä omaa rahaa. 227 637,17 eurosta vain 70 791 euron lähde tiedetään.”
Jäin muutamaksi kuukaudeksi odottamaan, josko siihen on tulossa jatkoa, sillä juttu on erittäin merkittävä yhteiskunnallisestikin. Onhan kokoomus kertonut Suomen tarvitsevan ison korjausliikkeen. Toivottavasti korjausliike koskee myös vaali- ja puoluerahoituksen avoimuutta?
Hymyn nettisivun esittelytekstissä luki seuraavasti:
”Pääministeri Alexander Stubb on kyennyt keräämään vaalirahoitusta kymmenessä vuodessa käymiinsä kolmiin vaaleihin yli neljännesmiljoona euroa. Stubb ei ilmoituksensa mukaan ole käyttänyt sentin senttiä omaa rahaa. 227 637,17 eurosta vain 70 791 euron lähde tiedetään.”
Suomen Senioriliike
April 29 · Eräältä sairaanhoitajalta tuli Suomen Senioriliikkeelle kertomus hoivakodin kulttuurista ja johtamisesta. Johtaminen on avainasemassa muutosten aikaansaamiseksi ja henkilöstön työnmotivaation ylläpitämiseksi - ja heidän pitämiseksi ylipäätään hoivatyössä. Avoimella asenteela uusiin ideoihin on saatavissa paljon aikaan vanhusten hyväksi. Tässä kertomus kokonaisuudessaan:
Tulin valituksi sairaanhoitajan toimeen julkisen sektorin tehostetun palveluasumisen yksikköön, jossa taustalla oli palveluntuottajan vaihtuminen. Innolla ja motivoituneena aloitin työt. Tosin alku oli suoranainen shokki; asukkaat olivat passiivisia, työntekijän työn kohteita, passattuja ja alistettuja. Osa jopa perushoidon osalta puutteellista hoivaa saaneita. Ruoka annettiin valmiiksi nenän alle ruoka-aikana. Annoskoot olivat pieniä, juotavaa tarjottiin rajoitetusti. Ei kuulemma tarvitse antaa enemmän ruokaa, koska ”ei ne kulutakaan” eikä juomaa ”ettei tulisi pissaa jatkuvasti”. Tuplavaipoista luovuttiin, kun yksi esimiehistä sanoi, ettei niitä saa käyttää. Aamuyöllä asukasta ei enää herätetty pissalle, kun ylemmän tahon esimies sanoi, että yöunia ei saa keskeyttää. Tarvittiin siis kuuluisa *joku* kertomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Taiteilin uudessa työpaikassani jo alkuviikkoina nuoralla, kuinka voin uudistaa ja tuoda esiin uusia ajatuksia ja tiedossa olevia seikkoja, joilla tämän hoivakodin työkulttuuri saadaan muuttumaan. Ja muutosta se tarvitsi, silmin nähden. Suoranaista päivittämistä tälle vuosituhannelle. Koin, että minulla on uutta tietoa gerontologian opiskelijana ja laajaa näkökulmaa, sillä olen toiminut oman muistisairaan vaarini edunvalvojana. Lisäksi yhteiskunta-aktiivina tiedän, mikä on julkinen paine ja odotus, että hoiva ja hoito ovat laadultaan hyvää sekä asiakas-/asukaslähtöistä.
Olen ollut siinä luulossa, että työntekijän velvollisuus on raportoida epäkohdista esimiehille. Tämä luulo on osoittautunut todellakin luuloksi. Esimiehistö on ollut hyvin tietoinen kuluneen kuukausien aikaisista epäkohdista. Havaintoni perustuvat näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, tieteelliseen tietoon sekä käsitykseen siitä, miten ihminen – jopa muistisairas – kohdataan ihmisenä. Olen ollut ymmärryksessä, että johdolta on tuki muutostyölle.
Koeaika on umpeutumassa. Muutoshalukkuus ja into hiipuvat. Ymmärrän entistä paremmin, miksi hoitajat pakenevat tältä alalta. Tiedän, miltä työntekijästä tuntuu, jos esimiestyöskentely ei ole ajanmukaista ja vastaa työyhteisön tarpeita. Muutosvastarinta on vanha termi, mutta uusia tapoja sen torjumiseksi ei ole näköjään käytössä. Muutoksesta puhutaan, sitä kaivataan mutta onko lopulta kenelläkään ymmärrystä, mitä oikeasti halutaan muuttaa ja miten? Sairaanhoitajakoulutuksessa ei ole oman opiskeluni aikana (2000-luvulla) valmennettu tai koulutettu sairaanhoitajaa olemaan muutosajuri. Aikuiskasvatustiedettä opiskelleena tiedän, että juuri yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin vastatakseen ei koulutus ole kyennyt uudistumaan esimerkiksi lisäämällä juuri muutosoppia. Alituisiin vaatimuksiin työelämä vaatii työntekijöiltä kykyä ilman, että heillä olisi siihen koulutuksen antamia valmiuksia. Tällöin jäädään sen varaan, millaisia yksilökohtaisia ts. työntekijäkohtaisia kykyjä työyhteisössä on, jotta muutos ymmärretään, kohdataan ja selviydytään siitä. Ikävä kyllä, vanhat toimintatavat ja itsekritiikittömyys voittavat. Kunpa olisin suojassa siltä itsepetokselta, että koskaan kuvittelisin olevani niin hyvä työssäni, etten näkisi tarvetta arvioida toimintatapojani ja kyseenalaistaa tietojani.
Kaksituntinen palaveri esimiehistön kanssa oli takin tyhjentävä. Minun olisi pitänyt tajuta, että sairaanhoitajakoulutuksen perusteella minulla on vastuu ja velvollisuus sekä osaaminen kipparoida työyhteisöä kohtaamaan muutos ja selviytymään siitä, jotta yhteinen sävel löytyy. Työkalupakkiin on kuulunut avoin tiedon jakaminen ja perustelut, miksi jokin asia on näin tai noin. Samoin peruspsykologiaa ymmärtävänä tiedän, että toisia ihmisiä käyttäytymisineen on hyvin vaikeaa muuttaa, jolloin olennaista on keskittyä siihen, että toimin itse oikein ja näytän samalla mallia. Olen yrittänyt luoda avointa keskustelukulttuuria. Perusteluni sille, että olen kirjoittanut sähköposteja esimiehille epäkohdista on juuri se, että olen kokenut, etteivät edellä mainitsemani asiat ole auttaneet. Viestini ovat olleet avunpyyntöjä, jotka ovat hukkuneet kuin huuto tuuleen.
Ikäihmisten kohtaaminen ihmisenä, halaaminen, kuunteleminen, keskusteleminen, laulaminen, arkiaskareisiin mukaan ottaminen, toiminnallisuuden vahvistaminen, yksilöllisyyden kunnioittaminen, turhien lääkkeiden purkaminen yhdessä lääkärin kanssa, yhteistyö läheisten kanssa, ulkoilu – kaikki on ollut väärin, ja minulta kysyttiin, mihin olen työaikani käyttänyt. Mykistyin. Kyynelet vierivät silmistäni. Sen sijaan, että olisin saanut tukea muutostyöhön, ymmärrystä siihen, miten raskasta muutoksessa olevassa työyhteisössä ilman selkeää linjaa työskenteleminen on, saan kuravellit niskaani siitä, että en ole osannut kantaa vastuuta työyhteisöstä. Kertomalla työyhteisön epäkohdista esimiehille olen loukannut esimiestäni.
Ihmiskoe. Kun kourallinen työntekijöitä, joista lähes puolet on ollut aiemman palveluntuottajan palveluksessa kyseisessä työyhteisössä, laitetaan muutoksen keskelle, on mielestäni inhimillistä, että yhteentörmäyksiä sattuu. Esitin, että työyhteisö voisi hyötyä ”valmentajasta”, mutta se on kuulemma vanhanaikaista. Työntekijöillä itsellään pitää olla kyky tehdä yhdessä muutos. Mielestäni ajatus on tuomittu epäonnistumaan. Miten käy laivalle, josta puuttuu kapteeni? Olen pohtinut asiaa myös sosiaalipsykologisesta näkökulmasta, mutta se analyysi ansaitsee oman tarinansa.
Esimiesten kanssa käymässäni keskustelussa tuli esiin Hoivakoti kuntoon- sarja. Hämmästyttävää, että sarja sai kehuja, mutta unohtui se seikka, että siinä hoivakotiin nimenomaan marssi kolme muutosvalmentajaa. Nykyaikainen, palkittu projekti vanhushoidon edistämiseksi ja kehittämiseksi olikin siis vanhanaikaisesti toteutettu, kun sinne tuli työyhteisön ulkopuoliset valmentajat. Kuinka he siinä sitten onnistuivatkaan?
Sairaanhoitaja
April 29 · Eräältä sairaanhoitajalta tuli Suomen Senioriliikkeelle kertomus hoivakodin kulttuurista ja johtamisesta. Johtaminen on avainasemassa muutosten aikaansaamiseksi ja henkilöstön työnmotivaation ylläpitämiseksi - ja heidän pitämiseksi ylipäätään hoivatyössä. Avoimella asenteela uusiin ideoihin on saatavissa paljon aikaan vanhusten hyväksi. Tässä kertomus kokonaisuudessaan:
Tulin valituksi sairaanhoitajan toimeen julkisen sektorin tehostetun palveluasumisen yksikköön, jossa taustalla oli palveluntuottajan vaihtuminen. Innolla ja motivoituneena aloitin työt. Tosin alku oli suoranainen shokki; asukkaat olivat passiivisia, työntekijän työn kohteita, passattuja ja alistettuja. Osa jopa perushoidon osalta puutteellista hoivaa saaneita. Ruoka annettiin valmiiksi nenän alle ruoka-aikana. Annoskoot olivat pieniä, juotavaa tarjottiin rajoitetusti. Ei kuulemma tarvitse antaa enemmän ruokaa, koska ”ei ne kulutakaan” eikä juomaa ”ettei tulisi pissaa jatkuvasti”. Tuplavaipoista luovuttiin, kun yksi esimiehistä sanoi, ettei niitä saa käyttää. Aamuyöllä asukasta ei enää herätetty pissalle, kun ylemmän tahon esimies sanoi, että yöunia ei saa keskeyttää. Tarvittiin siis kuuluisa *joku* kertomaan, mitä saa tehdä ja mitä ei.
Taiteilin uudessa työpaikassani jo alkuviikkoina nuoralla, kuinka voin uudistaa ja tuoda esiin uusia ajatuksia ja tiedossa olevia seikkoja, joilla tämän hoivakodin työkulttuuri saadaan muuttumaan. Ja muutosta se tarvitsi, silmin nähden. Suoranaista päivittämistä tälle vuosituhannelle. Koin, että minulla on uutta tietoa gerontologian opiskelijana ja laajaa näkökulmaa, sillä olen toiminut oman muistisairaan vaarini edunvalvojana. Lisäksi yhteiskunta-aktiivina tiedän, mikä on julkinen paine ja odotus, että hoiva ja hoito ovat laadultaan hyvää sekä asiakas-/asukaslähtöistä.
Olen ollut siinä luulossa, että työntekijän velvollisuus on raportoida epäkohdista esimiehille. Tämä luulo on osoittautunut todellakin luuloksi. Esimiehistö on ollut hyvin tietoinen kuluneen kuukausien aikaisista epäkohdista. Havaintoni perustuvat näyttöön perustuvaan hoitotyöhön, tieteelliseen tietoon sekä käsitykseen siitä, miten ihminen – jopa muistisairas – kohdataan ihmisenä. Olen ollut ymmärryksessä, että johdolta on tuki muutostyölle.
Koeaika on umpeutumassa. Muutoshalukkuus ja into hiipuvat. Ymmärrän entistä paremmin, miksi hoitajat pakenevat tältä alalta. Tiedän, miltä työntekijästä tuntuu, jos esimiestyöskentely ei ole ajanmukaista ja vastaa työyhteisön tarpeita. Muutosvastarinta on vanha termi, mutta uusia tapoja sen torjumiseksi ei ole näköjään käytössä. Muutoksesta puhutaan, sitä kaivataan mutta onko lopulta kenelläkään ymmärrystä, mitä oikeasti halutaan muuttaa ja miten? Sairaanhoitajakoulutuksessa ei ole oman opiskeluni aikana (2000-luvulla) valmennettu tai koulutettu sairaanhoitajaa olemaan muutosajuri. Aikuiskasvatustiedettä opiskelleena tiedän, että juuri yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin vastatakseen ei koulutus ole kyennyt uudistumaan esimerkiksi lisäämällä juuri muutosoppia. Alituisiin vaatimuksiin työelämä vaatii työntekijöiltä kykyä ilman, että heillä olisi siihen koulutuksen antamia valmiuksia. Tällöin jäädään sen varaan, millaisia yksilökohtaisia ts. työntekijäkohtaisia kykyjä työyhteisössä on, jotta muutos ymmärretään, kohdataan ja selviydytään siitä. Ikävä kyllä, vanhat toimintatavat ja itsekritiikittömyys voittavat. Kunpa olisin suojassa siltä itsepetokselta, että koskaan kuvittelisin olevani niin hyvä työssäni, etten näkisi tarvetta arvioida toimintatapojani ja kyseenalaistaa tietojani.
Kaksituntinen palaveri esimiehistön kanssa oli takin tyhjentävä. Minun olisi pitänyt tajuta, että sairaanhoitajakoulutuksen perusteella minulla on vastuu ja velvollisuus sekä osaaminen kipparoida työyhteisöä kohtaamaan muutos ja selviytymään siitä, jotta yhteinen sävel löytyy. Työkalupakkiin on kuulunut avoin tiedon jakaminen ja perustelut, miksi jokin asia on näin tai noin. Samoin peruspsykologiaa ymmärtävänä tiedän, että toisia ihmisiä käyttäytymisineen on hyvin vaikeaa muuttaa, jolloin olennaista on keskittyä siihen, että toimin itse oikein ja näytän samalla mallia. Olen yrittänyt luoda avointa keskustelukulttuuria. Perusteluni sille, että olen kirjoittanut sähköposteja esimiehille epäkohdista on juuri se, että olen kokenut, etteivät edellä mainitsemani asiat ole auttaneet. Viestini ovat olleet avunpyyntöjä, jotka ovat hukkuneet kuin huuto tuuleen.
Ikäihmisten kohtaaminen ihmisenä, halaaminen, kuunteleminen, keskusteleminen, laulaminen, arkiaskareisiin mukaan ottaminen, toiminnallisuuden vahvistaminen, yksilöllisyyden kunnioittaminen, turhien lääkkeiden purkaminen yhdessä lääkärin kanssa, yhteistyö läheisten kanssa, ulkoilu – kaikki on ollut väärin, ja minulta kysyttiin, mihin olen työaikani käyttänyt. Mykistyin. Kyynelet vierivät silmistäni. Sen sijaan, että olisin saanut tukea muutostyöhön, ymmärrystä siihen, miten raskasta muutoksessa olevassa työyhteisössä ilman selkeää linjaa työskenteleminen on, saan kuravellit niskaani siitä, että en ole osannut kantaa vastuuta työyhteisöstä. Kertomalla työyhteisön epäkohdista esimiehille olen loukannut esimiestäni.
Ihmiskoe. Kun kourallinen työntekijöitä, joista lähes puolet on ollut aiemman palveluntuottajan palveluksessa kyseisessä työyhteisössä, laitetaan muutoksen keskelle, on mielestäni inhimillistä, että yhteentörmäyksiä sattuu. Esitin, että työyhteisö voisi hyötyä ”valmentajasta”, mutta se on kuulemma vanhanaikaista. Työntekijöillä itsellään pitää olla kyky tehdä yhdessä muutos. Mielestäni ajatus on tuomittu epäonnistumaan. Miten käy laivalle, josta puuttuu kapteeni? Olen pohtinut asiaa myös sosiaalipsykologisesta näkökulmasta, mutta se analyysi ansaitsee oman tarinansa.
Esimiesten kanssa käymässäni keskustelussa tuli esiin Hoivakoti kuntoon- sarja. Hämmästyttävää, että sarja sai kehuja, mutta unohtui se seikka, että siinä hoivakotiin nimenomaan marssi kolme muutosvalmentajaa. Nykyaikainen, palkittu projekti vanhushoidon edistämiseksi ja kehittämiseksi olikin siis vanhanaikaisesti toteutettu, kun sinne tuli työyhteisön ulkopuoliset valmentajat. Kuinka he siinä sitten onnistuivatkaan?
Sairaanhoitaja