Vaikuttajille tiedoksi
14.10. 2015
Tuija Salminen:
Nopeasti äsken huitaisin vielä viestin Krista Kiurulle otsikolla: Episodi kyselytunnilla 8.10 kun oppositio vaikeni.
Hei Krista!
Seurasin eduskunnan kyselytuntia viime torstaina jossa käsiteltiin eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia ja nimenomaan asumistuen lakkauttamista.
Sosiaali- ja terveysministeri vertasi eläkeläisiä työttömiin asumistuen saajina, yksikään opposition edustaja ei kommentoinut. Ihmettelen miksi? Samalla pohdin 1.kauden keskustalaisen kannanottoa mediassa, jossa hän sanoo, että kyselytunti on vain näytelmää. Katsommeko siis näytelmää viikoittain, joka on ennalta sovittua?
Eläkeläinen ei ole työtön vaan työnsä tehnyt. Työtön, voi suhdanteiden muuttuessa ottaa työtä vastaan ja siten parantaa taloudellista tilannettaan, eläkeläinen ei voi. Työtön voi joutua turvautumaan tilapäisesti toimeentulotukeen, mutta hallitus on ajamassa eläkeläiset pysyvästi toimeentuloluukulle, joka tarkoittaa loppuelämän kuittien kopiointia, tulojen ja menojen selvittämistä eli todellisuudessa holhouksen alaiseksi joutumista. Kuittien kopioinnit eivät edes onnistu moneltakaan, ei ole laitteita, ei osaamista. Muistutan vielä mitä perustuslaissa sanotaan ja miten sitä on tulkittu jo aiemmin perustuslakivaliokunnassa:
2.1 Perusturvaetuuksien käsite
Oikeus perusturvaan on kirjattu perustuslain (731/1999) 19 §:ään. Perustuslain 19 §:n 1 momentti takaa jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslakivaliokunta ja oikeusoppineet ovat tulkinneet perustuslain 19 §:ää siten, että 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva edellyttää tapauskohtaista tarveharkintaa.
Perustuslain 19 §:n 2 momentti viittaa perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva. Tulkinnasta seuraa, että mainituissa elämäntilanteissa ei pitäisi syntyä ainakaan pysyvää tarvetta turvautua toimeentulotukeen.
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan perusturva kattaisi työttömyysturvan peruspäivärahan, työmarkkinatuen, sairausvakuutuslain mukaiset sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä työkyvyttömyyden, vanhuuden ja huoltajan menetyksen perusteella maksettavat kansaneläkkeet (ml. lapseneläke).
Korostan vielä kohtaa:
- Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva.
Perustoimeentulo, jonka piiriin eläkeläiset kuuluvat on siis tasoltaan enemmän kuin toimeentuloturva, kuten kuuluu ollakin. Hallitus on puuttumassa eläkeläisten perustoimeentulon turvaan tavalla, joka pudottaisi pienituloiset eläkeläiset, vastoin perustuslakia, toimeentulotuen varaan. Eläkeläisten asumistuki on henkilökohtainen ja se on osa perustoimeentuloturvaa.
Hallitus on perustellut eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia taloudellisilla syillä, joka on itse asiassa verho ideologisille toimille. Hallitus väittää ettei ole vaihtoehtoja, totta kai on, jokainen sen ymmärtää. Yritystukia voidaan leikata, navettojen kunnostamiseen tuskin on pakottavaa tarvetta työntää 100 miljoonaa, sattumoisin sama summa kuin eläkeläisiltä ollaan asumistuen lakkauttamisella leikkaamassa.
Suurin huoleni on, voidaanko Suomea kutsua oikeusvaltioksi mikäli hallitus ideologisista syistä onnistuisi lakkauttamaan lain Eläkkeensaajien asumistuesta? Hallitus pyrkii lakkauttamaan lain, jonka tulisi suojata maan heikko osaisimpia juuri tällaisilta toimilta. Hallitus törmäsi pienituloisia suojaavaan lakiin ja päätti siis poistaa esteen pois tieltään voidakseen tehdä mitä haluaa. Oikeusvaltiossa ei näin toimita.
Suomesta puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin, jonka uupuminen vaarantaa kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien toteutumisen. Kuinka käy perustuslaillisten oikeuksien tässä asiassa, on konkreettisesti nähtävissä mikäli hallituksen esittämät leikkaukset, jotka kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin eläkeläisiin, menevät läpi sormien myös perustuslakivaliokunnassa.
Yhä useampi pohtii äänestämisen mielekkyyttä kun äänestäminen ei politiikkaa muuta. Eläkeläisten kohdalla on valitettavasti niin, että oli hallituksessa sitten vasemmistoa tai ei, politiikka on oikeistolaista ja eläkeläiset aina ne joiden taskuilla käydään. Eläkeläisiä on köyhdytetty järjestelmällisesti 9o-luvulta lähtien nyt kamelin selkä on taittunut. Tässä maassa ei tällaista eläkeläisten raivoa ole nähty koskaan, ei mielenosoituksia jossa osanottajina on tuhansia eläkeläisiä. Me olemme myös järjestäytyneet hiljalleen ryhmiin, emme tyydy enää pohtimaan asioita keittiön ikkunan ääressä hiljaa itkien. Facebook-ryhmät täyttyvät osaan ottajista niin eläkeläisistä kuin heidän läheisistään. Mikäli tässä maassa ei oikeutta saa kun maan perustuslaki on vain merkityksetön jono sivuja, jotka voisivat yhtä hyvin olla tyhjiä, on oikeutta haettava lopulta EU:n eri tuomioistuimista. Tähänkö tämä maa on mennyt?
Nopeasti äsken huitaisin vielä viestin Krista Kiurulle otsikolla: Episodi kyselytunnilla 8.10 kun oppositio vaikeni.
Hei Krista!
Seurasin eduskunnan kyselytuntia viime torstaina jossa käsiteltiin eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia ja nimenomaan asumistuen lakkauttamista.
Sosiaali- ja terveysministeri vertasi eläkeläisiä työttömiin asumistuen saajina, yksikään opposition edustaja ei kommentoinut. Ihmettelen miksi? Samalla pohdin 1.kauden keskustalaisen kannanottoa mediassa, jossa hän sanoo, että kyselytunti on vain näytelmää. Katsommeko siis näytelmää viikoittain, joka on ennalta sovittua?
Eläkeläinen ei ole työtön vaan työnsä tehnyt. Työtön, voi suhdanteiden muuttuessa ottaa työtä vastaan ja siten parantaa taloudellista tilannettaan, eläkeläinen ei voi. Työtön voi joutua turvautumaan tilapäisesti toimeentulotukeen, mutta hallitus on ajamassa eläkeläiset pysyvästi toimeentuloluukulle, joka tarkoittaa loppuelämän kuittien kopiointia, tulojen ja menojen selvittämistä eli todellisuudessa holhouksen alaiseksi joutumista. Kuittien kopioinnit eivät edes onnistu moneltakaan, ei ole laitteita, ei osaamista. Muistutan vielä mitä perustuslaissa sanotaan ja miten sitä on tulkittu jo aiemmin perustuslakivaliokunnassa:
2.1 Perusturvaetuuksien käsite
Oikeus perusturvaan on kirjattu perustuslain (731/1999) 19 §:ään. Perustuslain 19 §:n 1 momentti takaa jokaiselle, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Perustuslakivaliokunta ja oikeusoppineet ovat tulkinneet perustuslain 19 §:ää siten, että 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva edellyttää tapauskohtaista tarveharkintaa.
Perustuslain 19 §:n 2 momentti viittaa perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva. Tulkinnasta seuraa, että mainituissa elämäntilanteissa ei pitäisi syntyä ainakaan pysyvää tarvetta turvautua toimeentulotukeen.
Perustuslain 19 §:n 2 momentin mukaan perusturva kattaisi työttömyysturvan peruspäivärahan, työmarkkinatuen, sairausvakuutuslain mukaiset sairaus- ja vanhempainpäivärahat sekä työkyvyttömyyden, vanhuuden ja huoltajan menetyksen perusteella maksettavat kansaneläkkeet (ml. lapseneläke).
Korostan vielä kohtaa:
- Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva.
Perustoimeentulo, jonka piiriin eläkeläiset kuuluvat on siis tasoltaan enemmän kuin toimeentuloturva, kuten kuuluu ollakin. Hallitus on puuttumassa eläkeläisten perustoimeentulon turvaan tavalla, joka pudottaisi pienituloiset eläkeläiset, vastoin perustuslakia, toimeentulotuen varaan. Eläkeläisten asumistuki on henkilökohtainen ja se on osa perustoimeentuloturvaa.
Hallitus on perustellut eläkeläisiin kohdistuvia leikkauksia taloudellisilla syillä, joka on itse asiassa verho ideologisille toimille. Hallitus väittää ettei ole vaihtoehtoja, totta kai on, jokainen sen ymmärtää. Yritystukia voidaan leikata, navettojen kunnostamiseen tuskin on pakottavaa tarvetta työntää 100 miljoonaa, sattumoisin sama summa kuin eläkeläisiltä ollaan asumistuen lakkauttamisella leikkaamassa.
Suurin huoleni on, voidaanko Suomea kutsua oikeusvaltioksi mikäli hallitus ideologisista syistä onnistuisi lakkauttamaan lain Eläkkeensaajien asumistuesta? Hallitus pyrkii lakkauttamaan lain, jonka tulisi suojata maan heikko osaisimpia juuri tällaisilta toimilta. Hallitus törmäsi pienituloisia suojaavaan lakiin ja päätti siis poistaa esteen pois tieltään voidakseen tehdä mitä haluaa. Oikeusvaltiossa ei näin toimita.
Suomesta puuttuu riippumaton Perustuslakituomioistuin, jonka uupuminen vaarantaa kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien toteutumisen. Kuinka käy perustuslaillisten oikeuksien tässä asiassa, on konkreettisesti nähtävissä mikäli hallituksen esittämät leikkaukset, jotka kohdistuvat kaikkein pienituloisimpiin eläkeläisiin, menevät läpi sormien myös perustuslakivaliokunnassa.
Yhä useampi pohtii äänestämisen mielekkyyttä kun äänestäminen ei politiikkaa muuta. Eläkeläisten kohdalla on valitettavasti niin, että oli hallituksessa sitten vasemmistoa tai ei, politiikka on oikeistolaista ja eläkeläiset aina ne joiden taskuilla käydään. Eläkeläisiä on köyhdytetty järjestelmällisesti 9o-luvulta lähtien nyt kamelin selkä on taittunut. Tässä maassa ei tällaista eläkeläisten raivoa ole nähty koskaan, ei mielenosoituksia jossa osanottajina on tuhansia eläkeläisiä. Me olemme myös järjestäytyneet hiljalleen ryhmiin, emme tyydy enää pohtimaan asioita keittiön ikkunan ääressä hiljaa itkien. Facebook-ryhmät täyttyvät osaan ottajista niin eläkeläisistä kuin heidän läheisistään. Mikäli tässä maassa ei oikeutta saa kun maan perustuslaki on vain merkityksetön jono sivuja, jotka voisivat yhtä hyvin olla tyhjiä, on oikeutta haettava lopulta EU:n eri tuomioistuimista. Tähänkö tämä maa on mennyt?
Lisäys ylläolevaan:
Tuija Salminen kirjoitti: Mikäli lakiteksti ei kiinnosta, omaksukaa edes kohta:
- - Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva.
Kun mahdollisesti kirjoitatte edustajille, on hyvä jos itse tiedostatte miten perustuslakia on aiemmin jo tulkittu perustuslakivaliokunnassa. Perustoimeentulo on siis enemmän kuin toimeentuloturva. Eläkeläisten asumistuki on osa eläkeläisten perusturvaa ja se on henkilökohtainen etuus kuten sanotaan laissa Eläkkeensaajien asumistuesta, ei siis lainkaan sama kuin yleinen asumistuki. Hitto soikoon, emme luovu henkilökohtaisesta etuudesta, emme suostu toimeentulotuen asiakkaiksi, emme suostu, että lakeja kumotaan ideologisista syistä.
Tuija Salminen kirjoitti: Mikäli lakiteksti ei kiinnosta, omaksukaa edes kohta:
- - Pykälän 2 momentin tarkoittama perustoimeentulo turvataan jokaiselle mainitussa kuudessa elämäntilanteessa olevalle ilman tarveharkintaa, ja se on tasoltaan enemmän kuin 1 momentin tarkoittama välttämätön toimeentuloturva.
Kun mahdollisesti kirjoitatte edustajille, on hyvä jos itse tiedostatte miten perustuslakia on aiemmin jo tulkittu perustuslakivaliokunnassa. Perustoimeentulo on siis enemmän kuin toimeentuloturva. Eläkeläisten asumistuki on osa eläkeläisten perusturvaa ja se on henkilökohtainen etuus kuten sanotaan laissa Eläkkeensaajien asumistuesta, ei siis lainkaan sama kuin yleinen asumistuki. Hitto soikoon, emme luovu henkilökohtaisesta etuudesta, emme suostu toimeentulotuen asiakkaiksi, emme suostu, että lakeja kumotaan ideologisista syistä.
Jaana Vesterinen-Prähky:
Kommentoin Muistiliiton sivuille heidän tiedotettaan:
"Oikeus hyvään elämään kotiympäristössä."
"Laitoshoito ei ole ratkaisu muistisairaiden ihmisten hoidon järjestämiseen."
Säikähdin kun luin Muistiliiton sivuilta nämä otsikot.
Koti on todellakin ihmiselle paras paikka elää, kunnes hän ei enää selviä kotona ilman apua. Millaisia tarinoita Muistiliitolla on tiedossa muistisairaiden vanhusten kotihoidosta? Olen itse vuosikausia saanut elää elämää useiden muistisairaiden vanhusten rinnalla ja nähnyt miten laitoshoidon purkaminen on ajanut muistisairaat vanhukset vaille kattavaa asumishoivaa ja juuri siinä tilanteessa kun he sitä eniten tarvitsisivat, silloin kun he sitä ovat pyytäneet. Sitä ei vain kerta kaikkiaan järjestetä. Sitä ei ole.
Siksi pidän tiedotteen otsikointia ja sen ensimmäistä virkettä todella virheellisenä valintana, varsinkin jos liiton idea on ajaa muistisairaille vanhuksille parempaa ja kodinomaisempaa hoiva-asumista? Tiedotteessa peräänkuulutetaan ”yhteisökotiasumista” muistisairaille. Olisi hyvä myös avata mitä sillä tarkoitetaan, sillä aika monille se tarkoittaa vain rakennusta, jossa jokaiselle vanhuksella on oma asunto ns. palvelutalossa.
Oman näkemykseni mukaan muistisairaalla tulisi olla mahdollisuus nimenomaan heille suunniteltuun yhteisöasumiseen siinä elämäntilanteessa, jossa vanhukselle on jossain määrin kasvanut tarve ympärivuorokautiseen hoivaan tai he kokevat yksin asumisen turvattomaksi. Yhdessä asuminen mahdollistaa turvallisen asumisen myös ns. laitoshoitoa edullisemmalla hinnalla. Yhteisökodissa jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka yhteydessä on wc ja kylpyhuone, asunnon yhdessä huoneessa asuisi hoitaja. Lisäksi asukkaiden käytössä olisi yhteinen olohuone, keittiö, luku/seurustelu/kirjastonurkkaus ja parvekkeita. Yhteisökodissa järjestettäisiin myös viriketoimintaa. Tämän tyyppinen asumismuoto on ainakin yhdessä Suomen kunnista otettu aivan lähiaikoina käyttöön ja vaikuttaa jokaisen kannalta aivan mahtavalta asialta. Tässä asumismuodossa jos jossain yhdistyy loistavasti vanhuksen mahdollisuus yksityisyyteen, yhteisöllisyyteen ja ennen kaikkea turvaan.
Fakta: muistisairaat vanhukset eivät pärjää kotona, turvattomuus murentaan psyykkeen.
Ammattiliitto Superin viime keväänä julkaisemassa kyselyssä kotihoitajista 95 prosenttia oli huolissaan vanhusten saaman hoidon laadusta. Heidän mielestään hoito- ja palvelusuunnitelmat eivät toteudu. Vanhukset eivät saa, mitä tarvitsevat.
Hoitajien mukaan huolestuttavan monet mummot ja papat elävät jo nyt yksin nippa nappa pärjäten. Aamulla joku käy ehkä katsomassa, onko hän päässyt sängystä ja ottanut lääkkeensä. Ateriapalvelu saattaa tuoda päivällä ruuat ja kolmas käydä illalla laittamassa nukkumaan. Muun ajan muistisairas iäkäs vain on. Jyväskylän yliopiston professorin Leena Eräsaaren mukaan moni vanhus on vankina kotonaan. – Onko tämä elämää, jota hyvinvointiyhteiskunnassa tarjotaan vanhukselle?
Jo 1990-luvulla Suomen hallitus katsoi, että 50 000 laitospaikasta voidaan vähentää kolmannes, vaikka vanhusten määrä lisääntyi. Laitoshoidosta päätettiin luopua, silloin asiasta käytettiin nimitystä palvelurakennemuutos. 2000-luvulla laitosten purku vain kiihtyi. Vauhtia annettiin vuonna 2001 hyvän hoidon laatukriteereillä. Kun se ei saanut aikaan tarpeeksi selvää muutosta, annettiin selväsanaisemmat ohjeet vuonna 2008. Lopulta muutettiin lakia. Sen jälkeen poliitikot ovat lähinnä kiistelleet vain laitoshoidon laadusta ja oikeasta henkilömitoituksesta. Lopullisen niitin hoivan poistamiselle antoi heinäkuussa 2013 voimaan tullut laki, jonka mukaan vanhusten palvelut Suomessa järjestetään niin, että ihminen asuu kotona mahdollisimman pitkään.
Hallitus on siis halunnut vähentää vanhusten hoivaa ja laitospaikkoja systemaattisesti viimeisten kolmen hallituskauden ajan. Käytännössä tämä vanhushoivan alasajo on johtanut siihen, että jokainen kotihoidon vanhus on tänä päivänä kotona yksin "hälytysrannekkeiden ja omaisten hankkimien riistakameroiden varassa"?! Turvaranneke tai kamerat ovat laitteina sinänsä hyviä, mutta näiden varaan on laskettu ja lasketaan joka päivä aivan liian paljon. Turvarannekkeen avulla ovat lainsäätäjämme tehneet heikon vanhuksen yksin jättämisestä yleisesti hyväksyttävän toimintamallin.
Miksi suomalaiset poliitikot ovat näin kovia vanhuksille?
Diakonissalaitos aloitti viime vuonna Senior-Vamos-projektin, jossa ammattilaiset ja vapaaehtoiset auttavat syrjäytymisvaarassa olevia vanhuksia. Hankkeen vetäjä pastori Tarja Jalli kertoi hankkeen hoitajien törmänneen jatkuvasti vanhusten turvattomuuteen, joka pysäytti vanhuksen koko arjen. Turvallisuus on kuitenkin ihmiselle tärkeää. Klassisessa Maslow'n tarvehierarkiassa se on toiseksi tärkein tarve fyysisten tarpeiden jälkeen. Eristetyn ja turvattoman vanhuksen psyyke ei kestä yksinäisyyttä, päivät täyttyvät alakulosta ja altistavat fyysisille tapaturmille. Tiesittekö, että keskimäärin joka toinen päivä vanhus tekee Suomessa itsemurhan?
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on arvostellut johdonmukaisesti Suomen hallituksen ja kuntien vanhustenhoidon suunnitelmaa ja todennut, ettei ole realistista vähentää laitospaikkoja. Superin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan vanhusten kotihoito on kriisissä ja osa asiakkaista heitteillä. Miksi poliitikkomme eivät ota kantaa vanhusten hätään - vaan ovat asiasta hiljaa?
Hoiva maksaa, joten laitetaan maanvuokralla lisää hintaa vanhustenhoidolle.
Helsingissä vanhustenhoidon kustannusten laskentatapaa ei voi kun kummastella. Vanhusten yhteisasumismuotoa (laitos) pidetään kalliina, laskemalla sen hintaan tonttimaalle markkinavuokra.Vaikka hoivatalot olisivat kaupungin tontilla, hinnassa otetaan huomioon myös maan vuokra, joka on Helsingissä kova.
Hoiva-asumisen hintaa laskennassa ei oteta huomioon, että myös kotona asuminen maksaa. Koska monella vanhuksella on pienet eläkkeet, yhteiskunta maksaa usein osan vuokrasta ja kotiin tuotetuista palveluista mutta ei huolta, kohta ei leikkausten vuoksi edes sitäkään!
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuosi sitten vanhainkodeissa (eli tehostetun palveluasumisen piirissä) eli noin 13 600 asukasta, mikä oli liki 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös pitkäaikaishoito terveyskeskusten vuodeosastoilla on vähentynyt samaa tahtia. Helsingissä viimeisin lopetettu pitkäaikaissairaiden hoivapaikka Herttoniemen sairaala on parhaillaan purkutuomion alla. Tilalle kaupunki rakennuttaa kovan rahan asuntoja.
Fakta on myös se, ettei kukaan halua makuuttaa muistisairaita ihmisiä laitoksissa. Kysymys kuuluukin; mihin he joutuvat kun voimavarat eivät enää riitä kotona pärjäämiseen?
Meistä jokainen omainen tietää, että muistisairas haluaa olla mahdollisimman pitkään kotona. Se ei ole ongelma vaan se, ettei yhteiskunta tarjoa enää heille mitään sen sijalle. Hoivaa ei ole olemassa. Lopputulos on tällä hetkellä, että muistisairaat vanhukset on jätetty heitteille ja tähän ovat suostuneet niin maan hallitus kuin hoiva-alalla työskentelevät ihmiset, asiantuntijat ja professorit läpi organisaatioiden ja yliopistojen.
Vanhusten hoivatyö on Sosiaali- ja terveysministeriössä ja se on ominut sen aivan turhaan täysin itselleen. Esimerkiksi asuntorakentamisen eri muodoissa tulisi näkyä ihmisen elinkaari voimakkaammin. Helsinki voisi kaavoituspäätöksillä tukea hoivatalojen rakentamista. mutta jos päättäjät ovat sitä mieltä, ettei Suomen talous kestä vanhuutta niin se olisi syytä sanoa suoraan. Suomen vanhushoidon nykytilanne kertoo karun totuuden siitä, kuinka hoiva ja tuki on riistetty poliittisin päätöksin vanhuksilta, vaikka se jos jokin on julkisen vallan tehtävä – järjestää vanhuksille inhimillinen arki.
Hallituksen rakennepaketin mukaan vuonna 2017 tullaan kunnissa käyttämään vanhusten laitospaikkoihin 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin nyt. Miten tämä suuntaus on mahdollista?
Poliitikoille lähettäisin terveisinä, että on aivan järjetöntä ajatella, ettei suomalaisen vanhuksen inhimillistä arkielämää tulisi järjestää verovaroilla. Lisäksi totean, että hallituksen rakentama epäinhimillinen päätös siitä, että vanhusten tulee viettää loppuelämänsä kotona, eikä tuetun hoiva-asumisen piirissä on väärä. Käytännössä se olisi sama asia kuin päätettäisiin laissa, että jokaisen vanhuksen tulee pitää punaisesta
väristä. Näin ei tapahdu, eikä saa tapahtua. Jokaisella vanhuksella on yksilölliset hoivatarpeet ja siksihän me maksamme tähän maahan veromme, jotta iäkkäinä ja sairaina meistä pidetään huolta. Eller hur?
Monien asiantuntijoiden mielestä Suomen nykyinen vanhustenhoito pitäisi kokonaan purkaa osiin ja miettiä, kenen tarpeita tässä täytetään – valtion vain ihmisten. Hallituksen tavoite pitää vanhukset mahdollisimman kauan poissa hoivan ääreltä näyttää kuitenkin kaikessa karmeudessaan toimivan hyvin, sillä tilastojen mukaan iäkäs ihminen pääsee siirtymään hoitolaitokseen yleensä vasta noin kolme kuukautta ennen kuolemaa. Sitä ennen hoivaa halunneita vanhuksia on riepoteltu ja pompoteltu organisaatioilta toiselle ja sairaalasta toiselle, eikä heidän kärsimystään ole mitattu millään mittarilla tai pisteytyksellä.
Erilaiset vanhuksia lähellä olevat järjestöt ovat avainasemassa kun valtiovallalle kerrotaan vanhustenhoidon nykytilasta tai puutteista Suomessa. Toivoisin, että Muistiliitto toisi kannanotoissaan paremmin esille sen kuinka nykyisestä hoivattomuusrumbasta kärsivät niin muistisairaat vanhukset, omaiset kuin hoitajatkin.
Kommentoin Muistiliiton sivuille heidän tiedotettaan:
"Oikeus hyvään elämään kotiympäristössä."
"Laitoshoito ei ole ratkaisu muistisairaiden ihmisten hoidon järjestämiseen."
Säikähdin kun luin Muistiliiton sivuilta nämä otsikot.
Koti on todellakin ihmiselle paras paikka elää, kunnes hän ei enää selviä kotona ilman apua. Millaisia tarinoita Muistiliitolla on tiedossa muistisairaiden vanhusten kotihoidosta? Olen itse vuosikausia saanut elää elämää useiden muistisairaiden vanhusten rinnalla ja nähnyt miten laitoshoidon purkaminen on ajanut muistisairaat vanhukset vaille kattavaa asumishoivaa ja juuri siinä tilanteessa kun he sitä eniten tarvitsisivat, silloin kun he sitä ovat pyytäneet. Sitä ei vain kerta kaikkiaan järjestetä. Sitä ei ole.
Siksi pidän tiedotteen otsikointia ja sen ensimmäistä virkettä todella virheellisenä valintana, varsinkin jos liiton idea on ajaa muistisairaille vanhuksille parempaa ja kodinomaisempaa hoiva-asumista? Tiedotteessa peräänkuulutetaan ”yhteisökotiasumista” muistisairaille. Olisi hyvä myös avata mitä sillä tarkoitetaan, sillä aika monille se tarkoittaa vain rakennusta, jossa jokaiselle vanhuksella on oma asunto ns. palvelutalossa.
Oman näkemykseni mukaan muistisairaalla tulisi olla mahdollisuus nimenomaan heille suunniteltuun yhteisöasumiseen siinä elämäntilanteessa, jossa vanhukselle on jossain määrin kasvanut tarve ympärivuorokautiseen hoivaan tai he kokevat yksin asumisen turvattomaksi. Yhdessä asuminen mahdollistaa turvallisen asumisen myös ns. laitoshoitoa edullisemmalla hinnalla. Yhteisökodissa jokaisella asukkaalla on oma huone, jonka yhteydessä on wc ja kylpyhuone, asunnon yhdessä huoneessa asuisi hoitaja. Lisäksi asukkaiden käytössä olisi yhteinen olohuone, keittiö, luku/seurustelu/kirjastonurkkaus ja parvekkeita. Yhteisökodissa järjestettäisiin myös viriketoimintaa. Tämän tyyppinen asumismuoto on ainakin yhdessä Suomen kunnista otettu aivan lähiaikoina käyttöön ja vaikuttaa jokaisen kannalta aivan mahtavalta asialta. Tässä asumismuodossa jos jossain yhdistyy loistavasti vanhuksen mahdollisuus yksityisyyteen, yhteisöllisyyteen ja ennen kaikkea turvaan.
Fakta: muistisairaat vanhukset eivät pärjää kotona, turvattomuus murentaan psyykkeen.
Ammattiliitto Superin viime keväänä julkaisemassa kyselyssä kotihoitajista 95 prosenttia oli huolissaan vanhusten saaman hoidon laadusta. Heidän mielestään hoito- ja palvelusuunnitelmat eivät toteudu. Vanhukset eivät saa, mitä tarvitsevat.
Hoitajien mukaan huolestuttavan monet mummot ja papat elävät jo nyt yksin nippa nappa pärjäten. Aamulla joku käy ehkä katsomassa, onko hän päässyt sängystä ja ottanut lääkkeensä. Ateriapalvelu saattaa tuoda päivällä ruuat ja kolmas käydä illalla laittamassa nukkumaan. Muun ajan muistisairas iäkäs vain on. Jyväskylän yliopiston professorin Leena Eräsaaren mukaan moni vanhus on vankina kotonaan. – Onko tämä elämää, jota hyvinvointiyhteiskunnassa tarjotaan vanhukselle?
Jo 1990-luvulla Suomen hallitus katsoi, että 50 000 laitospaikasta voidaan vähentää kolmannes, vaikka vanhusten määrä lisääntyi. Laitoshoidosta päätettiin luopua, silloin asiasta käytettiin nimitystä palvelurakennemuutos. 2000-luvulla laitosten purku vain kiihtyi. Vauhtia annettiin vuonna 2001 hyvän hoidon laatukriteereillä. Kun se ei saanut aikaan tarpeeksi selvää muutosta, annettiin selväsanaisemmat ohjeet vuonna 2008. Lopulta muutettiin lakia. Sen jälkeen poliitikot ovat lähinnä kiistelleet vain laitoshoidon laadusta ja oikeasta henkilömitoituksesta. Lopullisen niitin hoivan poistamiselle antoi heinäkuussa 2013 voimaan tullut laki, jonka mukaan vanhusten palvelut Suomessa järjestetään niin, että ihminen asuu kotona mahdollisimman pitkään.
Hallitus on siis halunnut vähentää vanhusten hoivaa ja laitospaikkoja systemaattisesti viimeisten kolmen hallituskauden ajan. Käytännössä tämä vanhushoivan alasajo on johtanut siihen, että jokainen kotihoidon vanhus on tänä päivänä kotona yksin "hälytysrannekkeiden ja omaisten hankkimien riistakameroiden varassa"?! Turvaranneke tai kamerat ovat laitteina sinänsä hyviä, mutta näiden varaan on laskettu ja lasketaan joka päivä aivan liian paljon. Turvarannekkeen avulla ovat lainsäätäjämme tehneet heikon vanhuksen yksin jättämisestä yleisesti hyväksyttävän toimintamallin.
Miksi suomalaiset poliitikot ovat näin kovia vanhuksille?
Diakonissalaitos aloitti viime vuonna Senior-Vamos-projektin, jossa ammattilaiset ja vapaaehtoiset auttavat syrjäytymisvaarassa olevia vanhuksia. Hankkeen vetäjä pastori Tarja Jalli kertoi hankkeen hoitajien törmänneen jatkuvasti vanhusten turvattomuuteen, joka pysäytti vanhuksen koko arjen. Turvallisuus on kuitenkin ihmiselle tärkeää. Klassisessa Maslow'n tarvehierarkiassa se on toiseksi tärkein tarve fyysisten tarpeiden jälkeen. Eristetyn ja turvattoman vanhuksen psyyke ei kestä yksinäisyyttä, päivät täyttyvät alakulosta ja altistavat fyysisille tapaturmille. Tiesittekö, että keskimäärin joka toinen päivä vanhus tekee Suomessa itsemurhan?
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super on arvostellut johdonmukaisesti Suomen hallituksen ja kuntien vanhustenhoidon suunnitelmaa ja todennut, ettei ole realistista vähentää laitospaikkoja. Superin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan vanhusten kotihoito on kriisissä ja osa asiakkaista heitteillä. Miksi poliitikkomme eivät ota kantaa vanhusten hätään - vaan ovat asiasta hiljaa?
Hoiva maksaa, joten laitetaan maanvuokralla lisää hintaa vanhustenhoidolle.
Helsingissä vanhustenhoidon kustannusten laskentatapaa ei voi kun kummastella. Vanhusten yhteisasumismuotoa (laitos) pidetään kalliina, laskemalla sen hintaan tonttimaalle markkinavuokra.Vaikka hoivatalot olisivat kaupungin tontilla, hinnassa otetaan huomioon myös maan vuokra, joka on Helsingissä kova.
Hoiva-asumisen hintaa laskennassa ei oteta huomioon, että myös kotona asuminen maksaa. Koska monella vanhuksella on pienet eläkkeet, yhteiskunta maksaa usein osan vuokrasta ja kotiin tuotetuista palveluista mutta ei huolta, kohta ei leikkausten vuoksi edes sitäkään!
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuosi sitten vanhainkodeissa (eli tehostetun palveluasumisen piirissä) eli noin 13 600 asukasta, mikä oli liki 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Myös pitkäaikaishoito terveyskeskusten vuodeosastoilla on vähentynyt samaa tahtia. Helsingissä viimeisin lopetettu pitkäaikaissairaiden hoivapaikka Herttoniemen sairaala on parhaillaan purkutuomion alla. Tilalle kaupunki rakennuttaa kovan rahan asuntoja.
Fakta on myös se, ettei kukaan halua makuuttaa muistisairaita ihmisiä laitoksissa. Kysymys kuuluukin; mihin he joutuvat kun voimavarat eivät enää riitä kotona pärjäämiseen?
Meistä jokainen omainen tietää, että muistisairas haluaa olla mahdollisimman pitkään kotona. Se ei ole ongelma vaan se, ettei yhteiskunta tarjoa enää heille mitään sen sijalle. Hoivaa ei ole olemassa. Lopputulos on tällä hetkellä, että muistisairaat vanhukset on jätetty heitteille ja tähän ovat suostuneet niin maan hallitus kuin hoiva-alalla työskentelevät ihmiset, asiantuntijat ja professorit läpi organisaatioiden ja yliopistojen.
Vanhusten hoivatyö on Sosiaali- ja terveysministeriössä ja se on ominut sen aivan turhaan täysin itselleen. Esimerkiksi asuntorakentamisen eri muodoissa tulisi näkyä ihmisen elinkaari voimakkaammin. Helsinki voisi kaavoituspäätöksillä tukea hoivatalojen rakentamista. mutta jos päättäjät ovat sitä mieltä, ettei Suomen talous kestä vanhuutta niin se olisi syytä sanoa suoraan. Suomen vanhushoidon nykytilanne kertoo karun totuuden siitä, kuinka hoiva ja tuki on riistetty poliittisin päätöksin vanhuksilta, vaikka se jos jokin on julkisen vallan tehtävä – järjestää vanhuksille inhimillinen arki.
Hallituksen rakennepaketin mukaan vuonna 2017 tullaan kunnissa käyttämään vanhusten laitospaikkoihin 300 miljoonaa euroa vähemmän kuin nyt. Miten tämä suuntaus on mahdollista?
Poliitikoille lähettäisin terveisinä, että on aivan järjetöntä ajatella, ettei suomalaisen vanhuksen inhimillistä arkielämää tulisi järjestää verovaroilla. Lisäksi totean, että hallituksen rakentama epäinhimillinen päätös siitä, että vanhusten tulee viettää loppuelämänsä kotona, eikä tuetun hoiva-asumisen piirissä on väärä. Käytännössä se olisi sama asia kuin päätettäisiin laissa, että jokaisen vanhuksen tulee pitää punaisesta
väristä. Näin ei tapahdu, eikä saa tapahtua. Jokaisella vanhuksella on yksilölliset hoivatarpeet ja siksihän me maksamme tähän maahan veromme, jotta iäkkäinä ja sairaina meistä pidetään huolta. Eller hur?
Monien asiantuntijoiden mielestä Suomen nykyinen vanhustenhoito pitäisi kokonaan purkaa osiin ja miettiä, kenen tarpeita tässä täytetään – valtion vain ihmisten. Hallituksen tavoite pitää vanhukset mahdollisimman kauan poissa hoivan ääreltä näyttää kuitenkin kaikessa karmeudessaan toimivan hyvin, sillä tilastojen mukaan iäkäs ihminen pääsee siirtymään hoitolaitokseen yleensä vasta noin kolme kuukautta ennen kuolemaa. Sitä ennen hoivaa halunneita vanhuksia on riepoteltu ja pompoteltu organisaatioilta toiselle ja sairaalasta toiselle, eikä heidän kärsimystään ole mitattu millään mittarilla tai pisteytyksellä.
Erilaiset vanhuksia lähellä olevat järjestöt ovat avainasemassa kun valtiovallalle kerrotaan vanhustenhoidon nykytilasta tai puutteista Suomessa. Toivoisin, että Muistiliitto toisi kannanotoissaan paremmin esille sen kuinka nykyisestä hoivattomuusrumbasta kärsivät niin muistisairaat vanhukset, omaiset kuin hoitajatkin.